RUSSIAN ENGLISH

Muutto-ohjeita

Kotimuuttoa varten tärkeitä ohjeita. Näin varmistat sujuvan muuttamisen (Huomaa myös alempana oleva muuttajan muistilista)

  • Tavarat tulee pakata muuttolaatikoihin tai suljettaviin tukeviin laatikoihin.
  • Muuttolaatikoita ei saa pakata liian täyteen, koska niitä ei voi silloin pinota muuttoautossa päällekkäin tilaa säästävästi.
  • Muuttolaatikoita ei saa pakata liian painaviksi. Laatikon tulee olla yhden miehen kannettavissa. Jos on käytetty pahvilaatikoita, on huomioitava niiden siirtokestävyys (etteivät esimerkiksi pohjat aukea).
  • Vaatteet ja tekstiilit voi pakata tukeviin muovisäkkeihin, esim. jätesäkkeihin, jolloin ne eivät likaannu. Vaatteet voi jätesäkkiin pakata ripustimineen (henkareineen), jolloin ne on helppo jälleen purkaa kaappeihin.
  • Särkyvät tavarat on pakattava huolellisesti suojattuina myös käytettäessä muuttolaatikoita.
  • Tilaa laatikot hyvissä ajoin, että kaikki on valmiiksi pakattuina muuttoauton tullessa.
  • Laatikoihin ja tavaroihin on hyvä merkitä se kohdeasunnon huone (esim. numerolla tai MH, OH jne), johon laatikko/esine halutaan sijoitettavan tarpeettoman uudelleen siirtelyn vähentämiseksi. Kohdeasunnossa huoneet tulee vastaavasti merkitä, että muuttomiehet tunnistavat huoneet.
  • Pakattuja muuttolaatikoita pinotaan korkeintaan 4 kpl päällekkäin
  • Jos tarvitaan muuttomiesten apua valaisimien, pesukoneiden tms. laitteiden irrottamiseen, siitä on hyvä ilmoittaa etukäteen, että muuttomiehet voivat varata mukaansa tarpeelliset työkalut.
  • Jos on erityisen painavia esineitä esim. kuuluisa piano, ilmoita siitä etukäteen, että muuttomiehet tietävät varautua sen siirtoon.
  • Varaa muuttoautolle paikka mahdollisimman läheltä asuntoa. Merkitse tarvittaessa tilatarve hyvissä ajoin talon muita asukkaita varten, että paikkaa ei esimerkiksi käytettäisi pysäköintiin.
  • Varaa tarpeeksi muuttomiehiä (joko MuuttoApu.com tai omia apulaisia): yksiömuuttoon 1-2 miestä, kaksiomuuttoon 2-3 miestä ja suurempiin asuntoihin 3-5 miestä.
  • Vakuutukset muuttohetkeä varten. Paras vakuutus on asiakaan oma kotivakuutus. Usein pelkkä ilmoitus muuttopäivästä omaan vakuutusyhtiöön on riittävä. Muuttoapu.com korvausvastuu siirrettävälle istaimistolle aineutuneista vahingoista perustuu lakisääteiseen tiekuljetusvakuutukseen ( 20 e/kg)

Suositeltava muuttomiesten määrä (otettava huomioon tavaramäärä, kantomatka asunnosta autolle, asuinkerros jne.):

  • 1-2 h + k --> noin 3 muuttomiestä
  • 3-4 h + k --> noin 5 muuttomiestä
  • 5 h + k --> noin 6 muuttomiestä


Keskimääräinen muuttolaatikoiden määrä (otettava huomioon tavaramäärä, mm. astiat ja kirjat. Huom! 1 ltk / n. 1 hyllymetri kirjoja!). Laatikoiden tarvetta voidaan vähentää jos osa tavaroista pakataan muovisäkkeihin ( esim.vaatetavarat)

  • 1-2 h + k --> 20-50 muuttolaatikkoa
  • 3-4 h + k --> 40-80 muuttolaatikkoa
  • 5 h + k --> 80- muuttolaatikkoa

 

Muuttajan muistilista

Muuttajan muistilistan seuraaminen auttaa varmistamaan, että muuttosi sujuu ongelmitta. Muistilista:

  • Muuttoilmoitus
  • Osoitteenmuutokset
  • Ilmoitus isännöitsijälle
  • Koulu ja päivähoitoasiat
  • vuokra-asunnon tarkastus
  • Lähtösiivous
  • Järjestöt ja yhdistykset
  • Koiravero, ilmoitus kunnanvirastoon
  • Palovaroitin

 

Rikkoontumiset ja muut vahingot

Mikäli muuton tai muun työsuorituksen aikana - kaikesta huolellisuudesta huolimatta - rikkoontuu asiakkaan irtaimistoa,
kannattaa korvausta kysyä ensin omasta vakuutusyhtiöstä. Olethan muistanut ilmoittaa vakuutusyhtiölle muuttopäivästä!

Asiakkaan on tehtävä kirjallinen reklamaatio Muuttoapu.com:lle 7 (seitsemän) päivän kuluessa. Ellei näin ole menetelty,
Muuttoapu.com :lla ei ole korvausvastuuta.

Jos siirrettäviä tavaroita ei ole pakattu asianmukaisesti, eivät vahingot kuulu korvauksen piiriin. Asianmukaisella pakkaamisella tarkoitetaan tavaroiden pakkaamista Muuttoapu.com muutto-ohjeiden mukaisesti. Asianmukainen pakkaaminen on aina asiakkaan vastuulla ellei asiasta ole kirjallisesti toisin sovittu. Huonon suojaamisen takia naarmuuntuneita huonekaluja ei korvata.

Lattioiden ja vastaavien pintojen suojaaminen muuton tai muun työsuorituksen ajaksi on aina asiakkaan vastuulla ellei toisin ole sovittu.

Muuttoapu.com työntekijöiden ja asiakkaan on selkeästi pystyttävä yksilöimään tapahtuma (vahinko/ törkeä huolimattomuus), joka on johtanut tavaroiden tai kiinteistöjen vaurioitumiseen. Mikäli molemminpuolista yksilöimistä ei voida tehdä, ei vahinko ole korvauksen piirissä.

TUTUSTUKAA TOIMITUSEHTOIHIMME!

Kaikissa muissakin muuttoa koskevissa kysymyksissä voitte kääntyä ilolla puoleemme.

HUOM! Kaikki muutto-ohjeissa mainitut pakkaustarvikkeet sekä pakkaus –ja varastointipalvelut saatte tilaamalla etusivulla olevasta palvelunumerostamme.

Onnea Uuteen Kotiin!

Muuttoapu.com

 

Kilpipiste